No Life?

Meinasin aluksi kirjoittaa kauhean angstipostauksen siitä kun mulla ei ole minkäännäköistä elämää, olen huono ihminen ja ini-ini, mutta sitten tajusinkin, että se olis tyhjää puhetta. Onhan mulla elämä. Ja vieläpä aika hyvä sellainen!
Tai siis, no, onhan siinä montakin asiaa, jotka voisi olla paremmin, mutta yleisarvosana on silti hyvä.

Miksi sitten tuumasin kitistä olemattomasta elämästä?
Johtuiko se siitä, että vietin lauantai-illan yksin lueskellen satuja ja syöden sipsiä? Vai siitä, että ensi viikon kohokohta on suunnittelemani kirpparireissu? Eh, mitä? Pitäisikö minun olla tyytymätön elämäntapaani vain koska se ei ole... hmm.. vauhdikas? Koska en juhli? Tai jos juhlin siihen ei liity baari?
Uuh, joo, tylsä minä.
Luen, piirrän, askartelen, ompelen, matkustan, kahvittelen, kuuntelen musiikkia... olen no-life? Olenko tosiaan? Leimataanko minut elämättömäksi vain koska omassani ei ole montaa ihmistä, vaikka ne muutamat, jotka siihen kuuluvat, ovat siellä hyvin pysyvästi? Sama mitä teen, mutta jos teen sen yksin, olen outo, ulkopuolinen, sosiaalisesti rajoittunut, nörtti, no-life?  Mitä?

ARGH! Pääni räjähtää tämän yhteiskunnan kanssa.

Mutta minä viihdyn omassa elämättömässä elämässäni.
Vaikka en olisi tehnyt päivällä mitään "muuta kuin istunut tietokoneella", menen iltaisin nukkumaan onnellisena.
Kuinka moni voi sanoa samaa?